Kuvituskuva Fuengirolan rannasta ja venesatamasta (Shutterstock).

EU puuttuu Espanjan verotukseen – ulkomaalaisia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti

EU käynnisti rikkomusmenettelyn Espanjaa vastaan ulkomaalaisten asuntokäytännöistä – ja vie toisen asian EU-tuomioistuimeen.

Euroopan komissio on aloittanut keskiviikkona rikkomusmenettelyn Espanjaa vastaan, syyttäen maata ulkomaalaisten syrjinnästä verotuksessa. Syytösten mukaan Espanja perii maassa vakituisesti asuvilta ulkomaalaisilta tuloveroa heidän asunnoistaan eri tavalla kuin espanjalaisilta kansalaisilta, mikä rikkoo EU:n sääntöjä työntekijöiden ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta.

Komissio katsoo, että Espanjan verolainsäädäntö ei ole EU-oikeuden mukainen. Kansalaisille, jotka asuvat vakituisesti Espanjassa, ei koidu tuloveroa omasta vakituisesta asunnostaan. Sen sijaan ulkomaalaisilta – tarkemmin sanottuna muissa maissa verovelvollisilta henkilöiltä – Espanja perii tuloverotuksessa 2 % asunnon kiinteistöverotusarvosta, vaikka kyse olisi heidän vakituisesta asunnostaan.

Komissio on lähettänyt Espanjalle niin sanotun virallisen kehotuskirjeen, joka on ensimmäinen vaihe rikkomusmenettelyssä. Espanjalla on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata ja korjata ongelma. Mikäli näin ei tapahdu, seuraava vaihe on muodollinen lausunto ja lopulta asian vieminen EU:n tuomioistuimeen.

Toinen tapaus etenee jo oikeuteen – työntekijöiden oikeudet puutteellisesti turvattu

Samanaikaisesti komissio on päättänyt viedä toisen, jo aiemmin aloitetun rikkomusmenettelyn Espanjasta Euroopan unionin tuomioistuimeen. Kyse on direktiivistä, joka koskee työntekijöiden oikeutta saada täydelliset ja läpinäkyvät tiedot työsuhteensa ehdoista.

EU:n sääntöjen mukaan työntekijöillä on oikeus saada selkeästi tietoa esimerkiksi työaikatauluista ja palkasta. Komission mukaan Espanjan lainsäädäntö ei täytä näitä vaatimuksia.

Prosessi alkoi syyskuussa 2022 ja eteni kesäkuussa 2023 toiseen vaiheeseen, kun komissio antoi asiasta perustellun lausunnon. Vaikka Espanja ilmoitti helmikuussa 2025 sisällyttäneensä joitakin direktiivin vaatimuksia kansalliseen lainsäädäntöön, komissio katsoo toimien olleen riittämättömiä. Näin ollen asia on päätetty viedä tuomioistuimeen, mikä voi johtaa sakkoihin.


Lähde: El Economista

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti