Kuva: Shutterstock

Aurinkorannikolla akuutti veripula – apuasi tarvitaan nyt

Málagan maakunnassa tarvitaan noin 50 verenluovutusta päivässä enemmän.

Malagassa on käynnistetty kesäkampanja lisäverentarpeen kattamiseksi. Keskuksen hoitovastaava Gracia María García kertoo, että alueen sairaaloissa tarvitaan noin 250 veriyksikköä päivittäin, mutta todellinen luovutusmäärä jää usein alle 200 yksikköön. Vaje korostuu erityisesti kesäisin, kun alueella liikkuu paljon lomailijoita ja sairaaloiden potilasmäärä kasvaa.

Kesällä on vaikeampaa. Päivittäinen tarve on 250 yksikköä, joista erotetaan punasolut, verihiutaleet ja plasma. Esimerkiksi punasolut säilyvät 42 päivää, ja verihiutalesiirtoon tarvitaan jopa neljän luovuttajan verta, García toteaa

Yli 75 % verestä menee sairaalahoitoon

Verivarastot ovat keskeisiä monien sairauksien hoidossa. García kertoo, että noin 30 prosenttia varastoista käytetään syöpä- ja veritautipotilaille, 20 % anemian hoitoon ja 20 % kirurgisiin ja siirtoleikkauksiin. Loput menevät muun muassa sydän-, munuais- ja vatsasairauksiin, onnettomuuksiin ja synnytyksiin.

Ihmisten on hyvä muistaa, että sairaalat toimivat kesälläkin, ja joskus verentarve jopa kasvaa, García muistuttaa.

Luovuttajien määrä laskussa

Tänä vuonna verenluovutuksia on ollut vähemmän kuin viime vuonna. Tammikuun ja toukokuun 2025 välillä kirjattiin 18 885 luovutusta, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 19 795. Myös uusien luovuttajien määrä on laskenut 11 prosenttia.

Málagan alueella noin 79 % verenluovutuksista tapahtuu liikkuvissa luovutuspisteissä. Tyypillinen luovuttaja on yli 40-vuotias mies, mutta nuoremmissa ikäluokissa sukupuolijakauma on tasaisempi.

Kuka voi luovuttaa?

Verenluovuttajan tulee olla 18–65-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Luovuttajalla ei saa olla kroonisia sairauksia tai tartuntatauteja. Miehet voivat luovuttaa verta neljä ja naiset kolme kertaa vuodessa. Plasman voi luovuttaa kahden viikon välein.

Luovutus pelastaa henkiä

Veripalvelu muistuttaa, että verta ei voida valmistaa keinotekoisesti. Yksi verenluovutus kestää noin 20 minuuttia ja voi pelastaa jopa kolme ihmistä.

Kesäkampanjassa pyritään tavoittamaan luovuttajia erityisesti Aurinkorannikon alueelta: Benalmádenasta, Rincón de la Victoriasta ja Málagan kaupungista.

Lisää aiheesta:
Espanjan terveydenhuolto tarvitsee verta – olisitko valmis auttamaan?

Lähde: Sur in English

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti