Koiria eläinsuojassa. Kuvituskuva: Shutterstock

Eläinsuojeluyhdistys pyöritti laitonta adoptiobisnestä – varastettuja koiria vietiin ulkomaille

750 koiran laiton vienti paljastui – andalusialainen eläinsuojeluyhdistys ja kaksi eläinlääkäriä tutkinnassa.

Jaénin maakunnassa Andalusiassa on käynnissä tutkinta eläinsuojeluyhdistystä vastaan, jota epäillään yhteensä 762 koiran laittomasta viennistä Ranskaan. Guardia Civilin (kansalliskaarti) ympäristörikoksiin erikoistunut yksikkö Seprona on avannut tutkinnan nimeltä Operación Discrepancias, jossa epäillään yhdistyksen johtajan ja kahden eläinlääkärin syyllistyneen useisiin rikkomuksiin.

Koiria ilman tunnisteita, rokotuksia ja papereita

Tutkinta sai alkunsa, kun useat koiranomistajat syyttivät yhdistyksen vastuuhenkilöä heidän lemmikkiensä luvattomasta haltuunotosta. Kun viranomaiset tarkastivat yhdistyksen tilat, paljastui, ettei sillä ollut laillista toimilupaa eikä rekisteröintiä vaadittuna eläinsuojeluyksikkönä.

51 tarkastetusta koirasta peräti 35 oli ilman mikrosirua, ja osa niistä oli ilmoitettu kadonneiksi tai varastetuiksi. Lisäksi löytyi vanhentuneita rokotteita, väärennettyjä tietoja rokotuskorteissa ja rekisteröimättömiä asiakirjoja. Oikeuden luvalla otetut verinäytteet paljastivat, että osalle koirista ei ollut annettu vaadittua rabiesrokotetta (vesikauhu) – tai se oli annettu väärin.

Koirat vietiin ulkomaille EU:n virallisen eläinkuljetusjärjestelmän TRACESin kautta, jolloin adoptiot vaikuttivat laillisilta.

Huomattava taloudellinen hyöty

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että eläinsuojelun nimissä toimineella yhdistyksellä oli selkeä taloudellinen motiivi. Jokaisesta koirasta perittiin Ranskassa 350–400 euroa, ja steriloimattomista koirista lisäksi 500 euron pantti. Guardia Civil vahvisti yhteistyössä Ranskan viranomaisten kanssa 95 koirakuljetusta, jotka kattoivat yhteensä 762 koiraa.

Viranomaisten mukaan osa koirista on edelleen kadoksissa ja osa niistä oli ilmoitettu kadonneiksi jo Espanjassa ennen vientiä Ranskaan.

Tutkinta jatkuu, ja syytteet voivat koskea asiakirjaväärennöksiä, eläinsuojelulain rikkomista, laitonta vientiä ja taloudellista hyötymistä eläinten hyvinvoinnin kustannuksella.


Lähde: El Mundo

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti