
Ensimmäinen kelluva aurinkovoimala Espanjaan
Valencian satamaan tulossa uraauurtava uusiutuvan energian hanke.
Espanjan uusiutuvan energian kehitys otti uuden editysaskeleen heinäkuussa, kun Vigossa toimiva Astilleros San Enriquen telakka aloitti ensimmäisen kelluvan aurinkoenergia-alustan rakentamisen. Hanke kuuluu Bluenewablesin toteuttamaan projektiin, jossa tehdään kaksi merelle sijoitettavaa aurinkosähkövoimalaa. Noin neljän miljoonan euron investointi työllistää arviolta 60 henkilöä.
Valmistuessaan 64×41 metrin kokoinen alusta, johon asennetaan 600 aurinkopaneelia, sijoitetaan Valencian satamaan. Voimalan on tarkoitus tuottaa noin 0,5 megawattia sähköä, joka vastaa noin 500 kotitalouden vuotuista kulutusta. Ensimmäiset testit ja käyttöönotto on suunniteltu vuodelle 2026.
Bluenewablesin hanke käynnistyi maaliskuussa 2025 ja sen kokonaiskapasiteetiksi arvioidaan yksi megawatti. Sen avulla pyritään myös vähentämään hiilidioksidipäästöjä arviolta 620 tonnia vuodessa.
Uusia tilauksia myös merituulialalle
Aurinkoenergiaprojektin ohella telakka jatkaa valmisteluja kuuden merituulivoimaa palvelevan aluksen rakentamiseksi. Tilaajana on brittiläinen Tidal Transit, ja hankkeen on määrä toteutua yhteistyössä Nuevo Astillero de Huelvan kanssa. Lähteiden mukaan rakentaminen on tarkoitus käynnistää vielä kuluvan vuoden aikana.
Lähde: Faro de Vigo & Bluenewables
