Andalusia purkaa jonoja yksityisen sektorin avulla. Kuvassa Hospital Costa del Sol

Julkisen jonot purkuun: Andalusia ostaa leikkauspalveluja yksityiseltä 500 miljoonalla eurolla

Andalusian hallinto on tehnyt neljän vuoden sopimuksen hoitojonojen purkamiseksi yksityisellä sektorilla.

Andalusian aluehallinto käynnistää syyskuussa uuden sopimusjärjestelyn, jonka myötä yksityiset sairaalat ja klinikat alkavat tehdä julkiselle järjestelmälle leikkauksia ja muita hoitotoimenpiteitä. Terveysministeriön mukaan ensimmäisen puitesopimuksen arvo on 533 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana.

Tähän asti Andalusian terveydenhuollon palveluja (Servicio Andaluz de Salud, SAS) on hankittu yksityisiltä toimijoilta suorilla sopimuksilla, erityisesti pandemian aikana ja sen jälkeen. Uusi sopimus on osa vuonna 2023 julkistettua suunnitelmaa, jonka tavoitteena on purkaa ruuhkautuneita hoitojonoja ja lisätä hankintaprosessin tehokkuutta. Sopimuksella katetaan erityisesti niitä erikoisaloja, joissa odotusajat ovat pisimmät, kuten traumatologia ja onkologiset sairaudet. SAS on valinnut yhteensä 38 yritystä ja 50 yksityistä terveyslaitosta toteuttamaan julkisia leikkauksia syyskuun puolivälistä lähtien.

Sopimus kattaa aluksi kahden vuoden ajanjakson, jota voidaan jatkaa kahdella vuodella. Tänä aikana yksityiset toimijat toteuttavat toimenpiteitä yhteensä 231 miljoonan euron arvosta, ja mahdollisten jatkojen myötä kokonaisarvo nousee 533 miljoonaan euroon.

Kritiikkiä oppositiolta

Oppositiopuolue PSOE on arvostellut mallia jyrkästi. Puolueen edustaja Mario Jiménez kuvasi sopimusta “533 miljoonan euron ryöstöksi julkiselta terveydenhuollolta yksityiselle” ja viittasi “loputtomaan korruptioon”. Hän muistutti myös, että oikeus tutkii jo 1,5 miljardin euron arvoisia suoria sopimuksia, joita on tehty pandemian poikkeusolojen päättymisen jälkeen.

PSOE vastustaa kaikkia yksityisten terveysyritysten kanssa tehtäviä alihankintasopimuksia, vaikka juuri sosialistihallitukset Andalusiassa aloittivat aiemmin yksityissairaaloiden hyödyntämisen helpottamaan julkisten sairaaloiden kuormitusta.

Taustalla pitkät odotusajat

Ministeriön mukaan sopimuksen tarkoitus on selkeä: purkaa hoitojonoja, lyhentää jonotusaikoja ja parantaa vasteaikoja. Terveysministeriön tilastojen mukaan andalusialaisen potilaan keskimääräinen odotusaika leikkaukseen oli joulukuussa 2024 peräti 176 päivää, eli 50 päivää pidempi kuin maan keskiarvo. Ministeriö korostaa, että sopimuskehys ei vähennä julkisen terveydenhuollon resursseja, vaan täydentää niitä.

Pitkä kiista sopimusmenettelyistä

Lokakuussa 2024 hallitus ilmoitti kahdesta uudesta puitesopimuksesta yhteisarvoltaan 734 miljoonaa euroa, mutta prosessi pysähtyi yhden tarjoajista valitettua hallintotuomioistuimeen. Andalusian sopimuskiistojen hallintotuomioistuin (TARCJA) on nyt ratkaissut asian hallituksen eduksi. Tämä avaa tien sopimusten käyttöönotolle syyskuussa. Erillinen vastaava hanke koskien diagnostisia tutkimuksia jouduttiin keskeyttämään muotovirheen vuoksi. Sen tilalle laaditaan uusi, maakuntakohtainen malli.


Lähde: El País & El Mundo

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti