
Uimarin itsepäisyys kävi kalliiksi Aurinkorannikolla – punaisen lipun kiellolla on syynsä
Poliisi määräsi kalliit sakot Los Bolichesissa.
Aurinkorannikolla Los Bolichesin rannalla uiminen punaisen lipun aikaan päättyi sakkoon. Paikallispoliisi rankaisi miestä, joka kieltäytyi poistumasta vedestä hengenpelastajien toistuvista varoituksista huolimatta.
Fuengirolan kaupungin tiedotteen mukaan kyseisellä rannalla havaittiin tiistaina 30. heinänkuuta vaarallisia virtauksia, minkä vuoksi hengenpelastajat nostivat punaisen lipun ja kielsivät uimisen. Hetkeä myöhemmin mies kuitenkin suuntasi veteen kiellosta huolimatta.
Kun hengenpelastajat kehottivat häntä poistumaan, mies kieltäytyi ja käyttäytyi haastavasti pelastajia kohtaan.
Hengenpelastajat kutsuivat paikalle poliisin, joka tunnisti miehen ja kirjasi hänelle sääntöjen rikkomuksen. Tällaisesta teosta voi seurata jopa 1 500 euron sakko, riippuen rikkomuksen vakavuudesta.
Kaupunki muistuttaa ohjeiden tärkeydestä
Fuengirolan kaupunki painottaa, että rannalla käytettävä liputusjärjestelmä ja hengenpelastajien ohjeet ovat ensisijaisesti uimareiden turvallisuuden varmistamiseksi. Kaupungin mukaan tällainen käytös vaarantaa paitsi itse uimarin myös vaikeuttaa pelastushenkilöstön työtä, sillä heidän tulisi voida keskittyä kiireellisiin pelastustehtäviin riskitilanteissa.
Lähde: Área Costa del Sol
