Linnuntietä Málagan rannikolta Marokkoon on yli 163 km.

Uskomaton pelastus: egyptiläismies ui kellukkeen varassa kaksi vuorokautta päästäkseen Espanjaan

Egyptiläismiehen epätoivoinen matka Välimeren yli – purjevene pelasti miehen 20 kilometrin päässä Málagan rannikolta.

23-vuotias egyptiläinen Rafie vietti lähes kaksi vuorokautta merellä pienen kellukkeen varassa pyrkiessään Espanjaan ilman rahaa tai venettä. Matka päättyi pelastukseen, kun purjevene havaitsi hänet 20 kilometrin päässä Benalmádenan rannikolta.

Rafien mukaan hän lähti matkaan 14. heinäkuuta myöhään illalla yhdessä 17-vuotiaan ystävänsä kanssa Marokon Castillejosista. Tarkoituksena oli uida yön pimeydessä Ceutan rannikolle välttääkseen viranomaisten huomion. Kaksikko oli valmistautunut hankkimalla märkäpuvut ja harjoittelemalla uintia viikkoja. Kova aallokko kuitenkin erotti heidät nopeasti, ja Rafie joutui jatkamaan matkaa yksin.

Hän ajelehti kellukkeessa tuntien ajan ilman suojaa, ruokaa tai juomavettä. Rafie näki viisi alusta, mutta hänen mukaansa kukaan ei tullut avuksi, vaikka hänet havaittiin kiikareilla. Kansainvälisen merioikeuden mukaan apua on tarjottava hätää kärsiville. Lopulta 16. heinäkuuta andalusialainen perhe purjeveneellä huomasi hänet ja nosti kannelle väsyneen, mutta elossa olevan miehen.

Tapauksesta julkaistu video levisi sosiaalisessa mediassa ja herätti laajaa huomiota.

Video egyptiläismiehen pelastuksesta merellä (Youtube/El País).

Pitkä reitti kohti Eurooppaa

Rafie kertoo lähteneensä Egyptistä vuonna 2020 tavoitteenaan parempi elämä Euroopassa, erityisesti Ranskassa. Hän työskenteli ensin Libyassa, siirtyi sieltä Algeriaan ja lopulta Marokkoon. Yritykset ylittää Ceutan raja epäonnistuivat, ja koska hänellä ei ollut varaa maksaa salakuljettajille 3000 euron arvoista venematkaa, hän päätti yrittää meren ylitystä omin voimin.

Pelastuksen jälkeen Guardia Civil (kansalliskaarti) vei miehen hoitoon ja myöhemmin Punaisen Ristin vastaanottokeskukseen Málagassa.

Tavoitteena uusi alku

Rafie toivoo, että voisi vielä kiittää hänet pelastaneita henkilökohtaisesti. Hän on myös saanut tiedon, että hänen ystävänsä pääsi rantaan Málagassa myöhemmin samana päivänä.

Seuraavaksi Rafie aikoo pyrkiä jatkamaan matkaansa Ranskaan. Hän sanoo olevansa kiitollinen mahdollisuudesta jatkaa elämäänsä uudessa maassa.

Vaikeasti valvottava Välimeri houkuttelee yhä enemmän siirtolaisia

Espanjan ja Pohjois-Afrikan välinen meriraja on yksi maailman vilkkaimmista ja vaarallisimmista siirtolaisreiteistä. Suuri osa Afrikasta Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista käyttää salakuljettajien järjestämiä veneitä, mutta osa turvautuu äärimmäisiin keinoihin kuten uimiseen tai kellukkeiden käyttöön.

Erityisesti Espanjan hallinnoimat kaupungit Ceuta ja Melilla ovat pitkään olleet siirtolaisvirtojen kohteena, ja Marokon rannikko toimii lähtöpaikkana monille epätoivoisille yrityksille. Välimeren ylitys on vaativa jopa kokeneille uimataitoisille, ja sääolosuhteet voivat tehdä matkoista hengenvaarallisia. Rafien tarina on äärimmäinen esimerkki siitä, millaisia riskejä ihmiset ovat valmiita ottamaan päästääkseen Eurooppaan laittomia reittejä pitkin.


Lähde: El País

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti