Andalusian hätäkeskuksen turvallisuusohjeet pääsiäiselle

Varovaisuutta tungoksessa ja erityisesti lasten kanssa liikkuessa.

Andalusian hätäkeskus 112 muistuttaa alueen asukkaita ja matkailijoita turvallisuusohjeista, jotka auttavat ehkäisemään vaaratilanteita pääsiäisen juhlallisuuksien aikana. Alueen suuret pääsiäiskulkueet keräävät tuhansia ihmisiä kaduille, minkä vuoksi varovaisuutta kehotetaan noudattamaan erityisesti väkijoukoissa liikuttaessa.

Vältä ruuhkia ja seuraa ohjeita

Hätäkeskus korostaa, että turvallisuuden takaamiseksi tulee välttää väentungoksia, noudattaa rauhallisuutta ja kunnioittaa turva-alueita. Suositeltavaa on valita paikkoja, joissa on leveät jalkakäytävät ja enemmän tilaa kulkueiden seuraamiseen. Lastenrattaiden ja pyörätuolien kanssa liikkuvien tarpeet on myös hyvä ottaa huomioon.

Katsojien ei pidä tukkia pelastusteitä tai kulkureittejä, ja kokoontumisalueilta tulee poistua rauhallisesti ja järjestelmällisesti, juoksematta ja tönimättä. Kannettavat tuolit saa asettaa vain sallittuihin paikkoihin, eikä kaupunkikalusteiden kuten kaiteiden, aitojen tai roskasäiliöiden päälle tule kiivetä, sillä niistä voi helposti pudota.

Sovi kohtaamispaikka ja käytä julkista liikennettä

Ryhmissä liikkuvien suositellaan sopimaan ennakkoon selkeä kohtaamispaikka eksymisen varalta. Julkisen liikenteen käyttöä suositellaan sekä tilaisuuksiin saapumiseen että kotiin palaamiseen, sillä se vähentää liikenteen ruuhkautumista ja helpottaa alueella liikkumista.

Erityishuomio lapsiin

Suurten ihmismassojen keskellä lapset voivat helposti kadota näkyvistä. Lapsia suositellaan pidettäväksi kädestä tai sylissä ja heitä on valvottava jatkuvasti. Hätäkeskus suosittelee, että lapsella on rannekoru tai lappu, jossa on huoltajan nimi ja puhelinnumero. Tarvittaessa tiedot voi myös kirjoittaa lapsen käteen tai käsivarteen.

Lapsille tulisi myös etukäteen selittää, mitä tehdä eksymistilanteessa: pyytää apua poliisilta, pelastuspalvelulta tai muilta aikuisilta ja soittaa tarvittaessa hätänumeroon 112. Jos lapsella on oma puhelin, hänelle kannattaa opettaa, mitä tietoja hätäpuhelussa tulee antaa: mitä on tapahtunut ja missä hän on.

Andalusiassa hätänumero 112 palvelee ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Palvelu on maksuton ja monikielinen.


Lähde: Junta de Andalucía

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti