Työministeri Yolanda Díazin kärkihanke kaatui kongressin käsittelyssä. Kuva: Shutterstock

Laki lyhennetystä työajasta kaatui Espanjassa – luvassa kovemmat sanktiot pimeästä työstä

Espanjan kongressi torppasi työajan lyhentämisen – hallitus valmistautuu tiukentamaan työajan seurantaa.

Espanjan kongressi hylkäsi aiemmin syyskuussa hallituksen lakiesityksen, joka olisi lyhentänyt viikoittaisen enimmäistyöajan 40 tunnista 37,5 tuntiin. Ehdotus oli yksi työministeri Yolanda Díazin ja Sumar-puolueen kärkihankkeista. Äänestyksessä aloite kaatui PP, Vox, Juntsin ja UPN:n äänillä 178–170.

Keskustelu laista kävi kuumana kongressissa.

Lakiesitys sisälsi myös työajan seurannan tehostamisen ja työntekijöiden oikeuden irrottautua digitaalisesta ympäristöstä työajan ulkopuolella. Aloitteen kaaduttua ministeriö aikoo edetä vähintään työaikarekisterin osalta. Díazin mukaan rekisteröinnistä tulee digitaalinen, työnantajille asetetaan velvollisuus turvata irrottautumisoikeus, ja rikkomuksista voidaan määrätä sakko työntekijäkohtaisesti.

Ministeriön ajatuksena on, että jatkossa rangaistus ei kohdistuisi vain yritystasolle kuten nykyään, vaan jokaisesta työntekijästä, jonka kohdalla on havaittu rikkomuksia, voitaisiin määrätä erillinen seuraamus. Kyse on laajasta ongelmasta: viimeisimmän työvoimatutkimuksen mukaan 420 300 työntekijää ei saa lainkaan korvausta tekemistään ylityötunneista ja 71 400 saa korvauksen vain osasta.

Pitkäaikainen keskustelu työntekijän oikeuksista

Työajan lyhentämisen kaaduttua työministeriö aikoo nyt vahvistaa yrityksille pakollista työaikakirjanpitoa varmistaakseen, että työntekijöiden todelliset työajat tulevat näkyviin. Tavoitteena on puuttua laajalti esiintyvään ongelmaan, jossa työntekijät tekevät ylitöitä ilman korvausta tai merkintää palkkalaskelmaan ja sosiaaliturvamaksuihin.

Tilastokeskuksen (INE) vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen tietojen mukaan Espanjassa noin puoli miljoonaa työntekijää ei saa korvausta tekemistään ylityötunneista. Työoikeuden asiantuntijoiden mukaan täsmällinen ja läpinäkyvä kirjanpito helpottaisi ylityökorvausten laskemista, vähentäisi väärinkäytöksiä ja parantaisi työntekijöiden mahdollisuuksia valvoa oikeuksiaan. Lisäksi järjestelmän odotetaan edistävän työterveyttä ja turvallisuutta sekä ehkäisevän pimeää palkkausta, joka vaikuttaa myös työntekijöiden sosiaaliturvaan ja tuleviin etuuksiin.

Lyhennetystä työajasta kilpailuvaltti yrityksille

Jotkut yritykset ovat alkaneet toteuttaa lyhennetyn työajan kokeiluja oma-aloitteisesti. Software DELSOL, yksi Espanjan johtavista hallintosoftan kehittäjistä, otti käyttöön 34–36 tunnin viikkotyöajan vuonna 2020. Työaika jaetaan neljälle päivälle, ja työntekijät voivat valita omat työpäivänsä maanantaista perjantaihin. Henkilöstöpäällikkö Ana Arroyo kertoo, että muutos on ollut erittäin myönteinen.

– Työntekijät pystyvät paremmin sovittamaan yhteen perhe- ja työelämänsä. Onnellinen työntekijä on myös paljon tuottavampi, hän sanoo.

Yrityksen liikevaihto on kasvanut mallin käyttöönoton jälkeen, ja viime vuosina se on yltänyt 21 miljoonaan euroon.

Granadassa ja Jaénissa toimiva Grupo Deluxe siirtyi nelipäiväiseen viikkoon helmikuussa 2020. Jo kuukausi kokeilun aloittamisen jälkeen tuottavuus oli kasvanut 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Viisi vuotta myöhemmin kasvu on vakiintunut, ja liikevaihto nousee yhä noin 15 prosenttia vuodessa.

Yrityksen työntekijät päättävät viikkonsa torstaina ja palaavat töihin vasta maanantaina. Osastosta riippuen työpäivä päättyy torstaisin kello kolmelta (telemarkkinointi), viideltä (hallinto) tai kuudelta (asiakaspalvelu).

– Yhden ylimääräisen vapaapäivän vaikutus on valtava. Työhön palataan levänneenä ja motivoituneena, työntekijä Cristina Morales toteaa.

Lisää aiheesta:

Espanjan hallitus hyväksyi työviikon lyhentämisen 37,5 tuntiin

Lähde: El País 1 & El País 2

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti