Tatuointimessut tuovat Esteponaan alan kansainvälisiä huippuja

Yi 120 kansallista ja kansainvälistä tatuointiartistia kokoontuu ExpoTattoo-hyväntekeväisyystapahtumaan 7.–9. maaliskuuta.

Esteponan konferenssikeskuksessa (Palacio de Exposiciones y Congresos) järjestetään 7.–9. maaliskuuta 10. ExpoTattoo-messut, joille on tulossa tatuointitaiteilijoita muun muassa Kolumbiasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Brasiliasta, Venezuelasta, Tšekistä ja Romaniasta.

Tänä vuonna erityisvieraana on Jerezistä kotoisin oleva Miguel Morales.

Tapahtuman järjestää Art-Tattoo Estepona yhteistyössä Esteponan kaupungin kanssa. Nuorisovaltuutettu Julia Simón korostaa messujen merkitystä koko kaupungille ja iloitsee siitä, että tapahtuman tuotot lahjoitetaan lasten syöpäpotilaiden tukiyhdistykselle AVOI:lle.

Koordinaattori Antonio Guerrero kertoo, että ExpoTattoo noudattaa eurooppalaista messumallia, jossa yleisö voi seurata tatuointiartisteja työssään. Osa tatuoinneista on niin yksityiskohtaisia, että niiden valmistuminen kestää koko kolmen päivän ajan.

Messut avautuvat yleisölle päivittäin klo 12. Päivän aikana tehdyt tatuoinnit osallistuvat kilpailuun, jossa on yli 12 eri kategoriaa. Perjantai- ja lauantai-iltoina tapahtumaa säestävät musiikkiesitykset klo 19 alkaen, jolloin myös päivän paras tatuointi julkistetaan. Sunnuntaina klo 19.30 palkitaan koko messujen paras tatuointi.

Tapahtuman sisäänpääsymaksu on symboliset 5 euroa.

Lähde: Ayuntamiento de Estepona

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti