Espanjan ravintoloiden on nyt pakko tarjota ylijäämäruoka asiakkaalle mukaan. Kuvituskuva: Shutterstock

Tähteet mukaan ilmaiseksi – uusi laki muuttaa ravintolakäytännöt Espanjassa

Uusi laki voimaan Espanjassa: ravintoloiden annettava tähteet mukaan maksutta – rikkomuksista jopa 500 000 euron sakot.

Espanjassa on astunut voimaan uusi niin sanottu ruokahävikkilaki (Ley de tupper eli tupperlaki), joka velvoittaa ravintoloita ja muita elintarvikealan toimijoita muuttamaan käytäntöjään. Laki tuli voimaan 3. huhtikuuta 2026 vuoden siirtymäajan jälkeen.

Vuonna 2025 hyväksytyn lain tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä merkittävästi ja edistää kestävää ruokajärjestelmää. Tavoite on linjassa Agenda 2030 -ohjelman kanssa, jonka mukaan espanjalaisten ruokahävikki pyritään puolittamaan.

Yrityksille uusia velvoitteita

Laki koskee laajasti elintarvikeketjun toimijoita, kuten ravintoloita, kauppoja ja muita alan yrityksiä. Niiden on jatkossa laadittava pakolliset suunnitelmat ruokahävikin ehkäisemiseksi. Suunnitelmissa on tunnistettava, missä vaiheissa ruokaa menee hukkaan ja miten hävikkiä voidaan vähentää esimerkiksi varastonhallinnan, hankintojen ja ylijäämän hyödyntämisen avulla.

Lisäksi yritysten on noudatettava lain määrittelemää järjestystä, jossa ruoan ohjaaminen ihmisten käyttöön on etusijalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ylijäämäruoka tulee ensisijaisesti lahjoittaa, sen jälkeen jalostaa esimerkiksi mehuiksi tai hilloiksi, ja vasta viimeisenä vaihtoehtona käyttää eläinrehuksi tai teollisiin tarkoituksiin, kuten kompostointiin tai biopolttoaineiksi.

Säännökset koskevat myös vähittäiskauppaa: tuotteita, joiden päiväys on lähellä, on tarjottava alennettuun hintaan, ja ulkonäöltään epätäydelliset mutta käyttökelpoiset tuotteet on pidettävä myynnissä. Lisäksi lahjoitusten on oltava jäljitettäviä, ja niiden toteuttamisesta on tehtävä yhteistyötä esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

Tähteet mukaan ilman lisämaksua

Yksi lain näkyvimmistä muutoksista koskee ravintoloita. Asiakkailla on jatkossa oikeus ottaa syömättä jäänyt ruoka mukaansa ilman lisämaksua.

Ravintoloiden on kerrottava oikeudesta selkeästi esimerkiksi ruokalistassa tai tiloissaan. Lisäksi niiden on tarjottava asiakkaalle sopivat pakkaukset, mieluiten kestävät vaihtoehdot.

Säännös ei kuitenkaan koske buffet-tyyppisiä ravintoloita. Myös pienimmät toimijat, kuten alle kymmenen työntekijän mikroyritykset, alle 50 työntekijän maatilat sekä alle 1 300 neliömetrin myymälät, on vapautettu osasta velvoitteita.

Tuntuvat sanktiot rikkomuksista

Lain rikkomisesta voidaan määrätä merkittäviä sakkoja. Seuraamukset on jaettu kolmeen tasoon: lievistä rikkomuksista voidaan määrätä enintään 2 000 euron sakko, esimerkiksi jos asiakasta ei informoida oikeudesta ottaa tähteet mukaan. Vakavista rikkomuksista, kuten ehkäisysuunnitelman puuttumisesta tai syömäkelpoisen ruoan tahallisesta hävittämisestä, sakot voivat nousta 60 000 euroon. Erittäin vakavissa ja toistuvissa rikkomuksissa sakot voivat olla jopa 500 000 euroa.

Espanjassa syntyy vuosittain yli miljoona tonnia ruokahävikkiä.


Lähde: Sevilla Secreta & Boletín Oficial del Estado

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti