
Joka päivä sama sekasorto – taksit raivoissaan jatkuvista ruuhkista Málagan lentokentällä
Málaga kärsii taas kesäruuhkista lentokentällä – taksit vaativat ripeitä toimia ”kaoottisen liikenteen” taltuttamiseksi.
Kesä on jälleen tuonut tutun ongelman Málagan lentoasemalle: päivittäiset ruuhkat vaikeuttavat pääsyä terminaaleihin niin lähtevien kuin saapuvien matkustajien puolella. Jo ennen kuumimman sesongin alkua jonoja kertyy yli puolentoista kilometrin verran, ja matka viimeiseltä liittymästä terminaalille voi kestää jopa puoli tuntia.
Ruuhkiin jumittuvat taksien lisäksi yksityisautot, tilausajot, bussit ja vuokra-autot. Taksinkuljettajat kuvailevat tilannetta sietämättömäksi ja puhuvat ”jatkuvasta kaaoksesta”. Élite Taxi -yhdistyksen edustaja Guillermo Díaz huomauttaa, että liikenne takkuaa jopa öisin.
– Voit lähteä keskustasta tyhjää tietä aamuneljältä ja silti joutua odottamaan terminaalin edessä pidempään kuin itse matkalla sinne, hän valittaa.
Yksi suurimmista ongelmista on, että lentoasemalle johtaa vain yksi ajokaista, vaikka maksulliseen pysäköintiin johtavia kaistoja on neljä. Taksinkuljettajat ihmettelevät myös, miksei jalankulkijoiden virtaa suojatien kohdalla säädellä ennen aamukymmentä; tilanne pysäyttää autoilijoita jatkuvasti.
Sääntöjä rikkovat autoilijat hankaloittavat tilannetta
Tilannetta pahentavat kuljetuspalveluiden autot kuten Uber ja Bolt, sekä yksityiset kuljettajat, jotka jäävät alueelle seisomaan pitkiksi ajoiksi tai ajavat taksialueilla väärään suuntaan.
– Monet yksityisautoilijat rikkovat sääntöjä estäen taksien työskentelyn – jotkut ajavat jopa lennonjohtotornille asti, sanoo Paco Benítez, Elite Taxi -yhdistyksen puheenjohtaja.
Nicolás González, toinen taksikuski, huomauttaa, että monesti asiakkaat on jätettävä express-pysäköintiin, koska muuten he myöhästyisivät lennoilta. Hänen mukaansa opasteet ovat epäselviä, ja jopa kokeneet kuljettajat eksyvät.
Taksiliiton edustajat ovat toistuvasti ehdottaneet konkreettisia parannuksia, kuten älyliikennevaloja jalankulkijoiden suojateille ja erillisiä kaistoja sisään- ja ulosajoon, mutta ehdotuksiin ei ole vastattu. Myöskään saapuvien matkustajien alueelle toivotut lisäpaikat tilausliikenteelle eivät ole toteutuneet.
Málagan lentoaseman kapasiteetti on jäämässä selvästi jälkeen matkustajamäärien kasvusta. Andalusian matkailuministeri onkin toistanut tarpeen laajentaa lentoasemaa mahdollisimman pian. Taksiyrittäjien viesti on yksiselitteinen: ”Aenan ja paikallispoliisin on herättävä – liikennekaaos on kestämätön.”
Lähde: Málaga Hoy
