Kuva: Wikipedia Commons

Aurinkorannikolle vyörynyt kaatosade sai autotiet ja kävelykadut tulvimaan – video

Voimakkaat rankkasateet vyöryivät Aurinkorannikon alueille.

Espanjan ilmatieteenlaitos Aemet ennusti sateita Aurinkorannikon alueelle maanantaiksi, ja ennuste kävi toteen. Torremolinosissa säätilanne johti poikkeustoimiin: koulut suljettiin ja lapsia kehotettiin pysymään kotona, sillä rankkasateiden aiheuttama tulvimisriski oli merkittävä.

Fuengirolassa ei annettu vastaavia viranomaiskehotuksia, mutta Aurinkorannikon suomalainen koulu tiedotti seuraavansa tilannetta tiiviisti ja kehotti vanhempia noutamaan lapsensa aikaisemmin, mikäli olosuhteet niin vaatisivat.

Rankkasateet vaikuttivat merkittävästi myös liikenteeseen. Aurinkorantojen halki kulkeva A-7-moottoritie oli aamuruuhkan aikana pahoin tukkeutunut, ja pitkiä seisovia jonoja syntyi monille alueille. Myös taajamaliikenteessä esiintyi haasteita: sadevesiviemärit tukkeutuivat tai eivät pystyneet käsittelemään suuria vesimääriä, mikä johti katujen tulvimiseen. Tämä aiheutti hankaluuksia niin autoilijoille kuin pelastustyöntekijöille.

Sosiaaliseen mediaan ilmestyi kuvia ja videoita rankkasateiden aiheuttamista vahingoista

Fuengirola se queja Instagram -tilille ilmestyi lukuisia videoita, joissa maanantainen sadekaaos näkyy. Myös palokunta hälytettiin lukuisiin pelastustehtäviin. Yllä kuvatulla videolla palomiehet auttavat tulvan saartamaa lapsiperhettä.

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti