Kuva: Canva

Benissa mukana eurooppalaisessa kehittämishankkeessa

Benissan edustajat osallistuivat URBACT OH4C -hankkeen kokoukseen Kuopiossa. Hankkeen tavoitteena on edistää One Health -lähestymistapaa, jossa ihmisten, eläinten ja ympäristön terveys nähdään kokonaisuutena.

Benissan kaupunki jatkaa aktiivista yhteistyötä muiden Euroopan maiden kanssa URBACT OH4C -hankkeessa (One Health for Cities). Helmikuussa kaupungin edustajat osallistuivat hankkeen kansainväliseen kokoukseen Kuopiossa.

URBACT on EU:n rahoittama ohjelma, jonka tavoitteena on edistää kestävää ja terveellistä kaupunkikehitystä. OH4C-hankkeessa keskitytään erityisesti siihen, miten kaupunkisuunnittelulla voidaan parantaa asukkaiden elinoloja, suojella luonnon monimuotoisuutta ja edistää kestäviä ratkaisuja uusilla asuinalueilla. Keskeinen tavoite on yhdistää ihmisten, eläinten ja ympäristön terveys osaksi kaupunkisuunnittelua.

Benissa vahvistaa asemaansa Euroopassa

Benissan kaupungintalo julkaisi sosiaalisessa mediassa lausunnon kokoukseen osallistumisesta. Lausunnossa todettiin, että Benissa jatkaa edistymistä hankkeessa, jota johtaa Eurooppalaisten hankkeiden osasto Adrian Cabreran johdolla. Kaupunki tavoittelee URBACT-hankkeen kautta uusia EU-rahoitusmahdollisuuksia ja pyrkii oppimaan muilta Euroopan kaupungeilta kestävistä kaupunkisuunnittelun käytännöistä.

Kaupungintalon lausunnon mukaan Benissa pyrkii asemoitumaan eurooppalaiseksi edelläkävijäksi hankkeessa. Tavoitteena on kehittää käytäntöjä, jotka parantavat kaupunkilaisten elämänlaatua ja suojelevat elinympäristöä.

Helmikuun kokouksessa yksi pääaiheista oli luonnon monimuotoisuuden vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Keskusteluissa nousi esiin viheralueiden merkitys terveellisten elämäntapojen edistämisessä sekä kaupunkien rooli elinympäristön kehittämisessä kestävämmäksi.

Lähde: euroweeklynews.com

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti