Drooniyksikön ympäristöviranomaiset työn touhussa.

Droonit käyttöön Andalusian luonnonsuojelussa

Andalusia parantaa kriisivalmiuksia modernisoimalla ja digitalisoimalla viranomaisten toimintaa.

Andalusian aluehallinto siirtyy kohti modernimpaa luonnonsuojelua. Ympäristön ja kestävän kehityksen ministeriö on varustanut ympäristöviranomaiset drooneilla tehostaakseen alueen luonnon valvontaa ja suojelua.

Drooneista muodostettu yksikkö on toiminut kokeiluluonteisesti vuodesta 2022 ja vakiintunut vuosina 2024–2025 osaksi viranomaistoimintaa. Koulutetut virkamiehet käyttävät miehittämättömiä ilma-aluksia muun muassa eläinkantojen seurannassa, kasvillisuuden tilan tarkkailussa sekä erilaisten tarkastusten tukena maastossa.

Uudistuksen myötä droonien käyttöä laajennetaan myös vaativampiin tehtäviin. Ministeriö on mahdollistanut niin sanotun ei-EASA-sertifikaatin käyttöönoton, mikä avaa uusia toimintamahdollisuuksia muun muassa pelastustehtäviin, metsäpalojen torjuntaan ja kadonneiden etsintään. Kyse on drooneista, jotka eivät kuulu siviili-ilmailun yleisen eurooppalaisen sääntelyn piiriin, ja joita voidaan hyödyntää esimerkiksi viranomaisvalvonnassa ja kriisitilanteissa.

Modernisointi tukee myös viranomaisten siirtymistä digitaalisempaan tiedonhallintaan ja nopeuttaa hallinnollisia prosesseja kenttätyössä. Uusien teknologioiden ansiosta ympäristötiedon keruu ja analysointi helpottuvat, ja reagointi poikkeustilanteisiin nopeutuu merkittävästi.


Lähde: Junta de Andalucía

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti