Ramosin hautajaisissa tunteet olivat pinnassa. Kuvakaappaus Instagram-videolta (@fuengirolasequeja).

Leski ja kaksi lasta jäivät kaipaamaan, kotikylässä suruaika – poliisin kuolema järkyttää Aurinkorannikolla

Poliisi Antonio Ramos haudattiin kunniamerkein – törmäsi kuolettavasti pakenevien ryöstäjien autoon.

Espanjan kansallinen poliisi (Policía Nacional) on jättänyt jäähyväiset ylikonstaapeli Antonio Ramosille, joka menehtyi torstain vastaisena yönä traagisessa liikenneonnettomuudessa A-7-moottoritiellä Málagan ja Torremolinoksen välillä. Ramos kuoli törmäyksessä, kun häntä vastaan kaahanneet ryöstäjät ajoivat pakomatkallaan väärään suuntaan.

Menehtynyttä poliisia muistettiin postuumisti myös korkealla kunniamerkillä. Kuvakaappaus Instagram-videolta (@fuengirolasequeja).

Ramos oli juuri päättänyt työvuoronsa Málagan poliisiasemalla ja oli matkalla kotiinsa Manilvaan, kun hän sai surmansa törmäyksessä, jossa kuoli myös kolme epäiltyä. Ryöstäjät olivat aiemmin samana yönä murtautuneet apteekkiin Málagan Teatonisin alueella ja yrittivät paeta poliisia, kun heidän ajoneuvonsa törmäsi Ramosin autoon 200 kilometrin tuntinopeudella.

Rikollisjengi oli ollut poliisin tutkinnan kohteena jo aiemmin; heitä epäiltiin ainakin kymmenestä apteekkiryöstöstä neljän kuukauden sisällä. Tällä kertaa he eivät rikkoneet ikkunoita, vaan ohittivat turvallisuusjärjestelmän ja pääsivät sisään avaamalla oven. Sisällä he yrittivät murtaa kassaholvin vasaroilla, mutta kun hälytys laukesi klo 4.45, he pakenivat paikalta. Kaikki viittaa siihen että kyseessä olivat samat miehet, jotka olivat aiemmin iskeneet Churrianan apteekkiin ja Málagan paloasemalle, josta he varastivat työkaluja käytettäväksi rikoksissaan.

Málagan poliisiasemalla järjestetyssä muistotilaisuudessa Ramosin arkku tuotiin saattueessa kollegoiden hartioilla, Espanjan lippuun käärittynä. Läsnä olivat poliisijohto, paikallishallinnon edustajat sekä Ramosin perhe ja työtoverit. Hänen perheeseensä kuuluivat puoliso Vanessa sekä kaksi teini-ikäistä lasta: 17-vuotias poika ja 14-vuotias tytär.

Iso joukko poliiseja, perhettä ja ystäviä oli mukana Ramosin hautajaisissa (Youtube/Periódico Estrella Digital).

Kollegat muistelevat pidettyä poliisia – kotikylä julisti kolmen päivän suruajan

Ramos kuului erikoistuneeseen Gotham-ryhmään, joka käsittelee rikollisryhmiin liittyviä tapauksia. Kollegat kuvasivat häntä esimerkillisenä poliisina, joka oli aina ensimmäisenä paikalla ja viimeisenä lähtemässä. Häntä kunnioitettiin laajalti myös poliisiyhteisön ulkopuolella. Tilaisuuden aikana sisäministeriö myönsi postuumisti Ramosille Cruz al Mérito Policial con distintivo rojo -kunniamerkin tunnustuksena hänen palveluksestaan yhteiskunnan hyväksi – kyseessä on yksi Espanjan poliisin korkeimmista kunnianosoituksista. Myös poliisin pääjohtaja Francisco Pardo ja apulaisjohtaja José Ángel Jiménez matkustivat Málagaan osoittamaan tukensa perheelle.

– Muisto Ramosista jää elämään meidän joukkoomme, totesi poliisin edustaja tilaisuuden jälkeen. Surunauhat liehuivat myös hänen kotikylässään Benarrabássa, joka julisti kolmen päivän suruajan. Ramosin kerrotaan osallistuneen säännöllisesti kylän juhliin ja säilyttäneen tiiviin yhteyden kotiseutuunsa. Hän oli alkanut rakentaa perheelleen taloa kotikyläänsä.

Myös Manilva, jossa Ramos asui vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa, kunnioitti poliisiaan julkisesti. Kunnanjohtaja Mario Jiménez sanoi tapahtunutta ”korvaamattomaksi menetykseksi koko yhteisölle”, ja Manilvan kaupungintalo ilmaisi surunvalittelunsa sekä kiitollisuutensa Ramosin palveluksesta.

Onnettomuuspaikalle ensimmäisinä saapuivat kaksi Málagan paikallispoliisia, jotka vetivät Ramosin palavasta autosta ulos vain hetkeä ennen sen räjähtämistä. Kaupunki aikoo palkita heidät rohkeudesta ja ripeästä toiminnasta. Ramosin henkeä ei kuitenkaan voitu pelastaa; hän menehtyi matkalla sairaalaan.

Poliittinen paine kasvaa

Andalusian hallitus ja Málagan apteekkariliitto ovat esittäneet vakavaa huolta alueen turvallisuuden laiminlyönnistä ja vaativat lisävahvistuksia. Talousministeri Carolina España totesi Aurinkorannikon tilanteen riistäytyneen hallinnasta ja vaatii kiireellisiä toimenpiteitä. Apteekkariliitto puolestaan on lähettänyt virallisen vetoomuksen useille viranomaisille ryöstöjen yleistymisen vuoksi, korostaen erityisesti yöllisiä hyökkäyksiä joiden kohteena ovat automaattikassat.

Lisää aiheesta:

Aamun takaa-ajo päättyi katastrofiin – neljä kuollutta, mukana perheellinen poliisi

Fuengirola kriisin partaalla – pormestari vaatii erikoistuneita poliisivoimia rikollisuuden pysäyttämiseksi

Lähde: El Mundo & Canal Sur

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti