Kuva: ole24.fi/Unna Soppela

Rankkasateet iskevät suomalaisten suosimille alueille

Viranomaiset varoittavat tulvista ja liikenteen häiriöistä Málagan ja Alicanten maakunnissa.

Málagassa odotettavissa runsaita sateita

Aemet on antanut keskiviikolle 5. maaliskuuta keltaisen varoituksen rankkasateista Málagan maakunnassa. Ennusteiden mukaan sademäärät voivat nousta jopa 60 millimetriin 12 tunnin aikana, ja sateisiin voi liittyä ukkoskuuroja. Varoitus on voimassa koko maakunnassa Axarquían aluetta lukuun ottamatta, ja se on voimassa aamuyhdeksästä myöhäiseen iltaan.

Rankkasateet ovat jatkoa maanantaina iskeneelle Dana-myrskylle, joka toi mukanaan poikkeuksellisia sateita. Esimerkiksi Serranía de Rondassa mitattiin jopa 161 millimetrin sademäärä. Tulevan myrskyn odotetaan vaikuttavan laajemmalla alueella.

Aemet varoittaa myös Alboráninmeren alueella esiintyvästä calimasta, eli Saharan autiomaasta peräisin olevasta pölystä. Tämä ilmiö voi aiheuttaa mutasateita, kun sadevesi sekoittuu ilmakehässä olevaan pölyyn.

Lämpötilat pysyvät kuitenkin verrattain korkeina, Málagassa alin lämpötila on 12 astetta ja ylin 20 astetta. Tuulet voimistuvat iltapäivällä, ja puuskien nopeus voi nousta jopa 30 kilometriin tunnissa. Rankkasateisiin varaudutaan myös muissa Andalusian maakunnissa, kuten Cádizissa ja Almeríassa, joissa on annettu oranssi varoitus jopa 80 millimetrin sademääristä 12 tunnin aikana.

Rankkasadevaroitus myös Alicanten maakunnassa

Aemet on antanut keltaisen varoituksen myös Alicanten maakunnassa. Tiistaina varoitus koski vain maakunnan pohjoisrannikkoa ja oli oranssilla tasolla, mutta keskiviikkona varoitus laajennettiin kattamaan koko maakunnan alue samalla, kun varoitustaso laskettiin keltaiseksi.

Ennusteiden mukaan pohjoisrannikolla sademäärät voivat nousta jopa 100 millimetriin neliömetriä kohden 12 tunnissa tai 20 millimetriin tunnissa. Viranomaiset kehottavat asukkaita seuraamaan sääennusteita ja varautumaan mahdollisiin tulviin.

Sateita odotettavissa koko viikon ajan

Sateinen sää jatkuu todennäköisesti ainakin sunnuntaihin asti. Ennusteiden mukaan sademäärät voivat ylittää 100 millimetriä tietyillä alueilla, erityisesti Marbellassa, Esteponassa ja Guadalhorcen ylälaaksossa. Joidenkin ennustemallien mukaan sademäärät voivat nousta jopa 120 millimetriin.

Säätilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti, ja Aemet päivittää ennusteita tarpeen mukaan. Asukkaita ja alueilla oleskelevia suositellaan noudattamaan viranomaisten ohjeita ja varautumaan poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin.

Lähde: surinenglish.com , informacion.es

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti