Kuva: Shutterstock

Vappu Aurinkorannikolla: mikä on auki ja mikä kiinni?

Torstaina 1. toukokuuta myös Espanjassa vietetään työväen juhlapäivää, mikä vaikuttaa laajasti palveluiden ja liikkeiden aukioloaikoihin.

Torstai on virallinen pyhäpäivä, ja useimmat liikkeet ja palvelut pitävät ovensa suljettuina. Marbellan La Cañada -ostoskeskuksen myymälät, mukaan lukien AlCampo, pysyvät koko päivän kiinni. Sen sijaan ostoskeskuksen yläkerran ravintolamaailma palvelee asiakkaita, vaikka sulkemisajat voivat vaihdella illan mittaan.

Ostoskeskukset ja ruokakaupat suljettuina

Fuengirolan Miramar-ostoskeskuksen liikkeet noudattavat samaa käytäntöä kuin La Cañada. Ostokset kannattaa siis hoitaa hyvissä ajoin ennen pyhäpäivää. Suuret ruokakaupat, kuten Mercadona, Lidl ja Aldi, pysyvät kiinni koko päivän. Vappu on yksi harvoista päivistä, jolloin kauppojen työntekijät kautta Espanjan pitävät vapaata.

Hyviä uutisia kuitenkin on luvassa kesäkauden lähestyessä: La Cañadan ja muiden ostoskeskusten liikkeet pysyvät avoinna myös sunnuntaisin kesäkuusta syyskuuhun saakka.

Julkinen liikenne ja muut palvelut

Julkinen liikenne kulkee ”Festivos”-aikataulujen mukaisesti, mikä vastaa sunnuntaivuoroja. Postit ja pankit pysyvät suljettuina torstain lisäksi myös perjantaina, mikäli ne osallistuvat niin kutsuttuun ”puente”-viikonloppuun.

Puente tarkoittaa käytännössä pitkää viikonloppua, jolloin monet espanjalaiset yhdistävät pyhäpäivän ja vapaan perjantain. Tämän seurauksena liikenne saattaa vilkastua huomattavasti jo keskiviikkoiltana 30. huhtikuuta.

Varaudu vilkkaaseen viikonloppuun

Suuren kävijämäärän ja mahdollisten liikenneruuhkien vuoksi ravintoloissa voi olla tavallista enemmän kysyntää. Ravintolapöydän varaaminen etukäteen, erityisesti torstain 1. toukokuuta lounaalle, on suositeltavaa.

Lähde: euroweeklynews.com

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti