Kuvituskuva: Shutterstock

Saako alle 12-vuotias kulkea yksin Espanjassa?

Suomessa jo monet 7-vuotiaat liikkuvat itsenäisesti, mutta Espanjassa asiaan suhtaudutaan varovaisemmin.

Espanjassa lasten itsenäistymiseen suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa. Perhekeskeisyyteen ja suojellumpaan kulttuuriin kuuluu myös, ettei lapsia usein nähdä liikkumassa itsenäisesti esimerkiksi leikkipuistoissa tai koulumatkoilla. Yleisesti kouluissa alle 12-vuotiaat on tuotava portille asti, eivätkä he saa poistua koulusta ilman huoltajaa.

Mitä sanoo laki?

Espanjassa ei ole yksiselitteistä lakia, joka suoraan kieltäisi alle 12-vuotiaan lapsen liikkumisen yksin esimerkiksi kadulla tai julkisessa liikenteessä. Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, varsinkaan vanhemman oikeudellisen vastuun näkökulmasta. Rikoslain artikla 229 määrittää, että huoltaja voi joutua vastuuseen, jos lapsi jätetään ilman tarpeellista huolenpitoa esimerkiksi silloin, jos lapsi kulkee yksin ja joutuu vaaraan.

Alle 12-vuotiaiden liikkumista yksin ei yleisesti suositella, ja se voi joissain tilanteissa olla viranomaisten mukaan välinpitämättömyyttä tai laiminlyöntiä. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä on useilla alueilla sääntöjä, jotka kieltävät alle 12-vuotiaiden matkustamisen ilman saattajaa. Andalusiassa ei ole selkeää alueellista kieltoa, mutta paikalliset viranomaiset voivat puuttua tilanteeseen, jos lapsi nähdään yksin ja tilanteessa arvioidaan olevan riskejä.

Riskit huoltajan näkökulmasta

Jos lapsi joutuu Espanjassa onnettomuuteen, katoaa tai vaarantaa itsensä tai muita, vanhempaa voidaan syyttää huolimattomuudesta tai alaikäisen heitteillejätöstä (abandono de menor). Lastensuojeluviranomaiset voivat puuttua tilanteeseen myös ennalta ehkäisevästi, jos lapsen turvallisuuden katsotaan olevan vaarassa.

Entä saako lapsi olla yksin kotona?

Espanjassa laki ei myöskään määrittele tarkkaa ikärajaa, jolloin lapsi saa olla yksin kotona, mutta huoltajalla on aina täysi vastuu lapsen turvallisuudesta. Yleinen käytäntö on, että alle 12-vuotiaan lapsen jättäminen yksin kotiin ei ole suositeltavaa, ja pidempiaikainen valvomaton yksinolo voi johtaa viranomaisten puuttumiseen.

Lähde: El Debate ja Espanjan rikoslaki

Haluatko syvällisempää tietoa Espanjasta? Tilaa Olé-lehti